Menetin vankilaneitsyyteni lauantaina. Ei se niin kamalaa ollut mitä olin kuvitellut. Vartijat olivat ystävällisiä ja ymmärtäväisiä, kun kerroin etten tiedä mitä tehdä koska olin ensimmäistä kertaa vierailemassa vankilassa. Suomalainen vankilatapaaminen eroaa aika paljon siitä mitä televisiossa näytetään. Minun ja avomieheni välissä oli matala pleksi. Ei ollut korkeaa pleksiä ja puhelinta. Aikaa oli 45 minuuttia keskustella. Koskea ei saanut. Säännöt olivat selvät. Tavarat piti jättää narikkaan ja jos halusi antaa vangille jotain, se piti jättää vartijoille.

Vaikka vartijat olivat ystävällisiä, silti minulle tuli sellainen olo että minua tarkkaillaan ja epäillään. Ei "kunnon kansalaiset" käy tapaamassa vankeja. Minäkin olen varmasti syyllinen johonkin, koska käyn vankilassa tapaamassa avopuolisoani. En minä voi olla "hyvä ihminen" koska avopuolisoni on tehnyt rikoksen. Mikä aiheuttaa tämmöiset tuntemukset ja syyllisyyden tunteen? Sekö miten minua katsotaan kun menen tapaamaan avopuolisoani vankilaan? Sekö että minua kohdellaan kuin vankia, käsketään tekemään sitä tai istumaan tähän? Sekö että avopuolisolleni tarkoitetut tavarat pengotaan läpi ja kirjeet luetaan?

En minä ole syyllistynyt rikokseen. Miksi minua siis rangaistaan?
 

Tiedostan syyt miksi tavarat tarkastetaan ja kirjeet luetaan. Mutta en minä ole lähettämässä avopuolisolleni huumeita tai teräaseita. Sen takia kaikki nämä toimenpiteet loukkaavat; minua epäillään joka tapauksessa koska olen VANGIN OMAINEN. Enkä koskaan pysty todistamaan sitä, että minä olen "kunnon kansalainen". Epäilys ei koskaan poistu.