Olen nyt odottanut viikon verran tapahtuuko mitään edistystä mieheni jatkohoitoon pääsyn suhteen, mutta mitään ei ole kuulunut. Miten ihmiset voidaan jättää näin täysin ilman mitään apua? Tai edes vastatusta? Vai olenko vain kärsimätön? Tässä vaiheessa alkaa kärsivällisyys olemaan finaalissa.

Mistä saada itselle voimia jaksaa? Tuntuu ettei mikään mitä teen tuota tulosta, on ihan sama yritänkö vai en kun en kuitenkaan onnistu pääsemään päämäärään. Tällä hetkellä fiilikset on siinä pisteessä että voisin heittää pari polttopulloa Arkadianmäelle. Miksi siellä päätetään lääkärin viroista niin että lääkäreitä on liian vähän, tai että ei ole tarpeeksi resursseja järjestää ADHD-kuntoutusta vangeille? Minä voisin maksaa lisää veroja jotta se olisi mahdollista.

Lisää odotusta tiedossa ja pitää vaan keksiä keino kestää.